Nyt tuli iso kasa uusia kavereita ja varmaan tällä postauksella säikytän kaikki tiehensä, mut toivottavasti en 🙉 multa löytyy kyllä huumoria ja tämänkin postauksen teen nyt jo huumorilla ja sen nyt varmaan tajuaa jo ihqn dramaattisesta kuvasta. Nää kaks päivää on vaan ollu yhtä tuskaa ja vitutusta koska olen a) saatanan tyhmän koiran ja b) pienen lapsen kanssa tuppukylässä tai oikeastaan keskellä metsää pitämässä kämppää pystyssä. Jotkut sanoo et maalaismaisemassa sielu lepää. Mulla vaan kävi niin et maalaismaisema toi esille mun sisäisen perkeleen. Tämän voi jo havainnollistaa perus plus ja miinus menetelmällä. Kun maalaismaisema on positiivinen ja minä olen negatiivinen, niin lopputulos ei voi olla muuta kuin negatiivinen.
Eli lyhyesti ja suomeksi: voi saatana nyt tätä vitutuksen määrää. Miksei koira käy paskalla sillon kun mulle sopis? Miksei lapsi nuku sillon kun mua väsyttäis? Miksi lapsella on joku aina hätänä kun pitäisi hoitaa koiraa? Miksi koira pyörii jaloissa kun pitää hoitaa lasta? Miksi ylipäätään lähdin tähän hommaan? Miksi ihmisellä ei olisi kymmentä kättä? Miksi pitää mennä hermot? Miksi pitää tuntea itsensä niin huonoksi äidiksi kun ei ole kymmentä kättä ja hermot ei kestä kun untakin on viimeyöltä ehkä neljä tuntia? Miksi nenästä valuu räkää?
